Eräänä kesäkuun sunnuntaina kirkon jälkeen kaikki oli kutsuttu yhteiselle lounaspicknicille läheiselle niitylle viettämään iltapäivää seurakunnan ja Herran seurassa. Olimme valmistaneet meillekin kylmälaukullisen lämpimään keliin sopivaa purtavaa ja odotimme ilolla tulevaa kokoontumista luonnonhelmassa.
Meitä oli varmaankin vähintään neljä-viisikymmentä henkeä parin suuren lehtipuun varjossa suuressa Mouginsin lähettyvillä sijaitsevassa puistossa. Valtavalta tuntuva puisto näytti olevan yleisestikin suosittu sunnuntainviettopaikkana. Osa puistoa kansoittavista porukoista oli tuonut oikein pöydät ja tuolitkin - sekä tietysti aurinkokatokset.
Tunnelma picknicillämme oli välitön ja lämmin. Välillä joku lähti kiertämään omien eväittensä kanssa tarjoten muillekin, niin aikuiset kuin lapsetkin, ja kun oltiin syöty, niityllä pelattiin lentopalloa, leikkitennistä yms. ja juteltiin. Viihdyttiin monta tuntia, vaikka päivä oli paahteinen.
Mies tarkkaili uteliaana ranskalaisperheiden evästarjontaa. Britin erotti heti; sandwichin välissä muiden lisukkeiden lisäksi rapsahtelevia perunalastuja! Tämä rouva naureskeli itselleen yhdessä miehen kanssa. Tapansa kullakin, totesivat yhteen ääneen. Ranskalaisilla sitten taas näytti olevan salaatteja, hedelmiä ja yleisesti ottaen järkeviä ja nätisti valmistettuja ja esillepantuja eväitä, jotka syötiin sivistyneesti lautaselta. Pisteet ranskalaisäideille terveys- ja tapakasvatuksesta.
Oli jälleen käsittämätöntä, miten auliisti meille annettiin aikaa. Keskustelijoita tuli luoksemme, meistä pidettiin huolta, ei annettu jäädä yksin ja juttua aina riitti. Ystävällisiä, ihania ihmisiä jotka antoivat aikaansa kitsastelematta. Ei tällaiseen ole tottunut kuin harvoissa yhteyksissä. Täytyy taas nostaa hattua ranskalaiselle ja muullekin kirkossa vaikuttavalle kulttuurille. Täytyy mennä itseensä myös ja peilata omia toimintatapojaan vastaavassa tilanteessa. Parantamisen varaa varmasti löytyy, jotta vieraalle tulee varmasti tervetullut ja kotoisa olo. Pistän korvan taa. Kiitos tästä opetuksesta!
Kun jutteluun päästiin, seurakuntalaiset olivat hyvin kiinnostuneita meidän suomalaisesta seurakunnastamme, etenkin kun pääsimme kertomaan, kuinka Turussa järjestetään pienestä porukasta alkunsa saanutta nuorten Maata näkyvissä -kristillistä musiikkifestivaalia vuosittain. He kokivat tämän erityisen rohkaisevana. Oli ilo jakaa ja riemuita kristillisen tapahtuman suosiosta yhdessä.
Sellaisen erikoisen seikan tässä kesän aikana pistin merkille, että ristiriipus kaulassa on Ranskassa ennemmin poikkeus kuin sääntö, jopa kristillisessä seurakunnassamme. Vain yksi, kaksi jäsentä näin risti kaulallaan, kun suomalaisessa messuyhteisössämme suurella osalla aktiiviseurakuntalaisia on selvästi halu julistaa uskoaan tälläkin tavalla. Jäin miettimään sitä, vaikuttaako asiaan ranskalaisen yhteiskunnan "neutraalit" asenteet uskontoon niin paljon, että poliittisen korrektiuden nimissä ei osoiteta ns. väriä, koetaanko ehkä risti symbolina erilailla tässä seurakunnassa kuin mihin minä olen tottunut tai jopa eriuskoisten reaktiot ukaaviksi vai onko kyse paikallisen seurakunnan muuten vain erikoisesta ominaispiirteestä. Huomattavan monella kirkkoon tulleella oli kuitenkin autossaan kala-symboli, mikä lämmitti mieltä. Joskus vielä kysyn pastorilta tästä ristiasiasta!
