maanantai 25. marraskuuta 2013

Kesäisiä torimuistoja

Lompakkoa siivotessa kuittinivaskasta löytyi vielä syysloman ajalta torikuitti. Olimme ostaneet vihanneksia Herveltä, joka uskollisesti palvelee kyläläisiä kahdesti viikossa hedelmä- ja vihanneskojullaan.

Ajatukset jäivät harhailemaan torielämyksiin ja niinpä niiden innoittamana keksin edellispäiväiselle patongillekin käyttöä. Kylän torilla nimittäin kävi kesän ajan myyjä, jolla oli pitkän tiskinsä takana jos jonkinmoista tapenadea ja muuta mielenkiintoista tahnaa kuivattujen patonkiviipaleiden päälle laitettaviksi. Hän tarjoili todella auliisti maistiaisia, joista ei voinut kieltäytyä ja niiden myötä niitä kauppoja sitten syntyi meidänkin kanssamme.

Hankimme eri kerroilla vähän erilaisia yhdistelmiä ja kaikki kokeilemamme tapenadet olivat erittäin hyviä, mutta yksi ihastutti yli muiden; punainen vahvasti aromikas kuivatulle tomaatille maistuva päällinen. Sitä kävin hakemassa aina kun vain kynnelle kykenin ja tarjoilin innoissani myös vieraille.

Melkein pakkasin tätä lempitapenadeani rasiallisen kotimatkalle mukaani, mutta järki voitti sentään! Jäin kuitenkin kovasti kaipaamaan tätä herkkusoosia.

Kotimaahan palattuamme ajattelin kerran "epätoivoissani" survaista sauvasekoittimella kuivattua tomaattia öljyssä ja jotain muuta varovaisena kokeiluna, josko pääsisin jonnekin suunnilleen samoille makulinjoille sen kaipaamani päällisen kanssa. Valtavaksi yllätyksekseni lopputulos osui mielestäni aivan kohdalleen ja kaiken lisäksi sitä oli suunnattoman helppoa valmistaa!

Jos pidät vahvasta aurinkokuivatun tomaatin mausta etkä vierasta paprikaakaan, saatat pitää tästä. Kannattaa kokeilla.

Superhelppo ja -hyvä punainen tomaatti-paprika -tapenade Provencen kesästä

n. 125g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä eli puolisen purkkia n. 350g purkista (valuta kuitenkin suurin osa öljystä pois)
n. 250-350g säilöttyjä paprikasuikaleita tai grillattua liemessä säilöttyä punaista paprikaa (löytyy markettien hyllyiltä, mm. Pirkka-suikaleita) eli lähes koko purkki tai koko purkki noita Pirkkoja.
1-3 tuoretta valkosipulinkynttä
Tabascoa maun mukaan

Kaikki nämä ainekset sauvasekottimella sekaisin tahnaksi, vaan ei ihan samettimaiseksi sentään. Maista ja lisää Tabascoa tai tasapainota paprikan ja valkosipulin määrää makusi mukaan.

Aseta kulhoon ja tarjoa uunissa kuivatettujen ohuiden patonkiviipaleiden kera. Bon appetit!