Pieni reissu Cotignaciin ja muuta muisteloa

Pääsiäispyhien jälkeen teki mieli ajelulle kesäisen, lämpimän päivän iloksi. Lämpöä olikin muutaman pilvisen päivän jälkeen ihanat 23 ja rapiat. Lähdimme tutustumaan meille entuudestaan tuntemattomaan Cotignacin kylään. Samalla mukanamme matkustanut äitini pääsi kurkistamaan syvemmälle Provencen maaseudulle.

Ajelimme ripeästi perille moottoritietä, jotta ehtisimme lounasajaksi ruokailemaan. Ravintolaksi valikoitui googlettamalla löytynyt joidenkin arvostelujen mukaan "kylän paras perinteistä provencelaista ruokaa tarjoava ravintola" Restaurant du Cours, joka sijaitsi aivan pääkadun varrella ihanien kookkaiden plataanipuiden alla juuri sopivasti kulahtaneen näköisessä kylätalossa.

Ruoka oli hyvää, perusjuttuja. Etenkin ravintolan terassin sijainti söpön kylän promenaadilla oli erinomainen. Siitä huolimatta, että "kylän paras ravintola" kuulostaa fiiniltä, paikka oli hyvin rento ja hintatasokin ihan kohtuullinen. Palvelu oli samaten erinomaisen ystävällistä.

Samankaltainen talo, kuin ravintolamme. En sitten napannutkaan kuvaa mokomasta, vain seurueemme jäsenistä.

Laventeli odottaa kylän raitilla kasvupyräystä...

Sööttiä.

Vanha oliiviprässi Cotignacin laitamilla.

Käväisimme muuten eräänä päivänä myös liikuttavassa vanhassa oliivimyllyssä ostoksilla lähempänä "kotia". Heidän yksi oliiviöljynsä valmistetaan yhä tällaisen tapaisella vanhalla oliiviprässillä paikan yli 300-vuotisen perinteen mukaan. Saimme maistaa niin sitä traditionaalisesti puristettua, kuin lukuisia modernein prässein valmistettuja oliiviöljyjä. Kyllä se paras tulos oli aivan kirkkaasti sillä vanhalla prässillä! Ei kitkeryydestä mitään tietoakaan! Sen sijaan samasta oliivista valmistettu modernin myllytyksen läpi käynyt öljy maistui aina poikkeuksetta selvästi kitkerältä. Samaten kaikki muistakin oliivilaaduista valmistetut maistamamme "modernit öljyt".

Meistä tuntui yllättäen, että tällä reissulla nyt selvisi suuri mysteeri, jota olimme ihmetelleet vuosien varrella. Saa nähdä olemmeko oikeassa, mutta ostimme heti valtavan pönikän tuota vanhanaikaista öljyä sekä pienemmän samasta oliivista valmistettua modernilla puristimella puristettua. Nyt seuraa tiukka tarkkailu, pysyvätkö öljyt mauissaan eri lämpötiloissa ja ajan kuluessa. Ison jätimme talolle, pieni tuli Suomeen. Vertailu jatkuu todenteolla jälleen kesällä. Jos homma menee kuten luulemme, saatte kauttamme tätä ihanaa perinteisesti valmistetttua öljyä omankin keittiönne iloksi ennen pitkää. Ja todellinen ilo se onkin, oliiviöljyä niinkuin sen "kuuluukin olla"! Sitä ennen tahdomme kuitenkin tietysti varmistua laadusta ja päätelmistämme, joten eipäs nuolaista ennen kuin öljytippa tipahtaa.

Kotimatkaa teimme pikkuteiden kautta. Suloiset unikot keikuttelivat raskaita päitään lämpimässä tuulessa viinitarhojen ja tien vierustoilla. Avoauto olisi ollut ihan mahtava juttu, vaikka kyllä noiden umpiauton avointen ikkunoidenkin kautta saimme nuuhkia alkukesän ihanaa lempeää säätä ihan riittävästi.

Ukkosta tiedossa lentopäiväksi

Kylän kattoja, näkymää terassiltamme

Katselen yhä uteliaana päivittäin kylämme sekä sen lähitienoon säätiedotuksia. Usein etsin parhaat lämmöt ja paisteet erinäisten kylien ja kaupunkien tiedoista ja tutkin, onko lempeämpää meren äärellä vaiko sisämaassa jne. Tällainen säätilabongaus on yksi lempiharrastuksistani.

Viimeaikoina on kylässä ja lähialueilla ollut säätietojen perusteella aivan ihanaa, keväiset 20 + astetta ja välillä ylikin, jopa 23 nähtiin viimeviikolla. Aurinko paistaa nytkin täydeltä terältä. 10 päivän ennusteen mukaan tilanne muuttuu kuitenkin aika dramaattisesti pitkää perjantaita lähestyttäessä. Taivas pilvistyy ja sateet alkavat. Lentopäivää edeltävänä sekä lentopäivänämme sataa sitten ukkosen kera.

Ukkonen ja keväinen sadekin ovat ihan ookoo muuten, mutta viimeksi kun lentopäivänämme Nizzan lentokentän läheisyydessä ukkosti, koneet eivät liikkuneet lainkaan, vaan "jouduimme" yöpymään lentoyhtiön piikkiin Radisson SAS -hotellissa. Oli kyllä ihan hauskaa kun ei ollut mikään kiire mihinkään ja sapuskatkin tulivat lentoyhtiöltä. Siellä sitten istuttiin yliväsyneinä ja kikatettiin hysteerisesti ravintolassa myrskyn ulvoessa yössä.

Tällä kertaa olisi kova kiire päästä työasioissa heti hommiin Ranskaan saavuttuamme...Jännittää siis.

Jollei Nizzaan pääse laskeutumaan, tiedä vaikka meidät jätettäisiin Torinoon, niin kuin eräs ystäväpariskunta kerran juurikin nizzalaisukkosen vuoksi jätettiin. Sieltä sitten bussilla tummassa yössä Ranskan puolelle. Ystäviemme tapauksessa bussikuski taisi vielä eksyä matkalla, joten reissuun meni roimasti oletettua pidempään. Aikamoista, etenkin, kun olisimme saapumassa puolen yön aikoihin kentälle, jos lennot siis normaalisti  kulkisivat.

Pääsiäiskello suklaasta, näitä me syömme
vasta pääsiäispäivästä lähtien, kunhan kellot ovat
"palanneet Roomasta soimaan kirkkoihin" 

Nähtäväksi jää. Sitten on vielä tuo Lufthansan pilottien lakkokin, joka tällä kertaa saattaa muuttaa aikataulujamme, elleivät pääsiäistä ennen pääse sopuun asioistaan.

Niin ne kiireemme sitten, hups vain, väistyvät, jos ensin jäämmekin vaikka jumiin jonnekin Helsinkiin odottelemaan pilottien päätöksiä, sitten myöhässä lähdemme Ranskaa kohden ja saavummekin Nizzan sijasta Torinoon, vaikka päivän-pari myöhässä! Tiedä vaikka olisimme perillä vasta 1. pääsiäispäiväksi.

Tällaista tämä on tämä ihmisen kiire, suunnitelmat ja odotukset. Jätämme kiireemme Korkeimman käteen. Suosiolla - ehkä otamme mukaan kuitenkin varmuuden vuoksi vähän ekstraevästä ja kivaa puuhaa pojalle, jos matkanteko venyy. iPadin akun lataus ( = rauha :) ) nimittäin on juuri sopivan mittainen tälle Helsinki-Nizza -välille jopa välilaskuineenkin, mutta se kestää vain sen ajan minkä kestää.

Ravintoloissa on eroja

...muutenkin kuin laadussa.

Kehittelimme aamupalapöydässä viikonvaihteessa suunnitelmaa siitä, minne veisimme äitiäni syömään pääsiäisen aikaan. Lempipuuhaamme, tämä reissujen etukäteispohdinta. Pari päivää meillä menee ensin firman asioissa - ikävä kyllä, mutta sitten helpottaa. Pyhinä syömme kotona. Lammaskin on jo tilattuna talomme vastapäiseltä lihamestarilta, Ludolta. Parin pyhäpäivän jälkeen varmaan jo maistuu pieni retki muuallekin. Sitä sitten jäimme funtsimaan, että minne. Tarjonnastahan ei ole niillä seuduilla pulaa.

Mies ehdotti, että kokeilisimme erästä bistromaista ruokalaa Cannesissa, josta saimme suosituksen vieressämme istuneelta madamelta viimeksi lentokoneessa. Hän kertoi lounastavansa siellä lähes päivittäin. Kuulemma erittäin peruspaikka, mikä kuulostaa meistä hurmaavalta.

Keskustelumme aamiaispöydässä alkoi sitten pyöriä bistro-brasserie -akselilla ja niiden eroissa, jotka olivat minulle vielä ainakin varsin epäselviä.

Miehen muistin lisäksi apuumme tuli maanmainio keittokirjamme, Culinaria France, mahtava opus jossa käydään läpi koko ranskanmaan kulinaarista historiaa makeisista ankanmaksaan. Suosittelemme lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Ilmeisesti bistro on alunperin lähtöisin kaupungistumisvaiheessa ilman maatalojen ruokia jääneiden ja kaupunkiin töihin muuttaneiden vuokralaisten ruokailutarpeista, joihin vuokranantajat yrittivät vastata tarjoamalla vuokralaisilleen simppelit ateriat. Sellaiset simppelit, joihin tämä maalta kaupunkiin muuttanut väki oli tottunut kotiseuduillaan, esim. jotain pataa jota on helppo valmistaa suurempikin annos kerrallaan. Konstailematonta arkiruokaa ja vain aamiais- ja lounasaikaan. Lounaan kanssa kuului kuulemma saada sellainen puoli litraa viiniä, muuten ei ateria ollut väen mielestä mistään kotoisin! Maksa ja muut sisäelimet muiden edullisten perusainesten lisäksi taisivat kuulua bistrojen perusrepertuaariin.

Kun työpaikat alkoivat eriytyä perustyöläisistä myös ns. valkokaulustöihin, parempiin asemiin päässyt porukka kaipasi eriyttämistä myös ruokailuilleen ja heitä varten pystytettiin brasserie-ruokaloita, joissa rahvaanomaisen (!) viinitarjoilun sijaan tarjottiinkin alsassilaisen perinteen mukaan olutta. Olut saattoi ilmeisesti olla talon omaa tuotantoa, vähän niinkuin briteissä, jossa eri panimoilla on omia pubejaan. Myös ruoka poikkesi maalaismaisesta tarjonnasta. Siellä saattoi olla tarjolla vähän paremmista ruhonosista valmistettuja ruokia kuin bistrossa. Brasserie saattoi olla avoinna myös iltaruokailulle.

Nykyään näiden ravintolatyyppien eroa ei ole aina enää niin helppo nähdä. Bistrot ovat taas muodissa ja turistille ravintola on ravintola, mutta on todella hauska kyllä löytää perinteisen kaavan mukaan toimivia bistroja. Odotamme, että tuo Cannesin suositeltu paikka vastaisi näihin odotuksiimme, vaikka se taitaakin olla nimeltään Bar. Mieleen tulee Aixin aioli-paikkamme, josta on niin hauskat muistot vuoden takaa pääsiäisestä. Sen tarjonta oli mahtavan-riemastuttavan perinteistä ja simppeliä. Autenttisuus ja rehellisyys on aina viehättävää. Sen perässä ajaa sen puoli tuntia mielellään Cannesiinkin, vaikka muuten siellä käyminen on useimmiten aika hengästyttävää.