tiistai 20. toukokuuta 2014

Vencen helmi: Henri Matissen herkkä kappeli

Vietimme aikanaan kesälomiamme Vencen kaupungin liepeillä aika monta vuotta. Näillä lukuisilla reissuillamme olimme kerta toisensa jälkeen päättäneet, että nyt, tällä kertaa käymme myös Vencessä tutustumassa Matissen suunnittelemaan kappeliin. Myös sen jälkeen aika monen vieraamme kohdalla tuumimme, että josko käytäisiin nyt siellä kappelissakin. Aina se vain jäi, milloin mistäkin syystä, vuosi vuodelta, kunnes vihdoin tämän vuotisella pääsiäisreissullamme onnistuimme hakeutumaan kappelille. Se ylitti ainakin minun odotukseni.

Olimme juuri lounastaneet Vencen vanhassa kaupungissa ja sitä ennen ajaneet varsin pitkän ajelun, joten päätimme hankkia vesipullot ja kävellä kappelille. Tämä La Chapelle du Rosaire sijaitsee mukavan lyhyehkön kävelymatkan päässä Vencen kaupungin keskustasta ja vanhasta kaupungista. Pääsiäisen auringonpaisteessa kävely oli juhlaa. Vanhan kapean rautatiesillan ylitys oli aika huimaa, mutta muuten kävelyreitti oli varsin tavanomainen ja kappeli oli helppo löytää.

Kappeli nököttää aivan vilkkaan tien poskessa, mutta sen puutarhasta puolestaan avautuvat mahtavat rauhoittavat maisemat laskeutuviin laaksoihin ja Vencen vanhaan kaupunkiin, taisi katse löytää ihan Välimerelle saakka. Kiinnitimme heti myös huomiota siihen, että kappelin ja vähän mahtailevankin naapurirakennuksen puutarhat liittyvät yhteen varsin saumattomasti. Sille löytyi selitys myöhemmin, sillä tuo komea naapurirakennus onkin kappelin omistavan dominikaanisen nunnaluostarin omistuksessa!

Erikoista oli, että sisälle päästäkseen tuli ostaa pääsylippu. Yleensä kirkollisiin kohteisiin pääsee ilmaiseksi sisälle. Messun aikaan olisi tosin päässyt ilmaiseksi, mutta ymmärtähän sen, että jostain oppaallekin on palkka maksettava ja kyseessähän on yksityinen kappeli. Kappeliin tutustujalle tarjoutuu mahdollisuus kuunnella varsin hyvän oppaan selostavan paikan historiasta ja arkkitehtuurista. Siellä kannattaa pitää korvat auki.

Meille kerrottiin, että kappeli sai alkunsa siitä, kuinka sairastuttuaan vanhuudessaan Henri Matisse ystävystyi Madame Bourgeoisin, nuoren sairaanhoitajattarensa kanssa. Hän suunnitteli kappelin lahjaksi hoitajattarelleen ja dominikaaninunnien yhteisölle Vencessä, johon Madame sittemmin oli liittynyt. Hän suunnitteli sen hiljaiseksi rukouksen paikaksi, jollaista Madame Bourgeois oli toivonut Venceen. Matissella ja Madamella kuului olleen hyvin läheinen ja luottamuksellinen ystävyyssuhde sekä syvä hengellinen yhteys, jonka tiedostaminen luo erityistä hohtoa kappelissa kävijälle.

Kappeli itsessään on pieni ja herkkä tila, raikas ja vaikuttava. Ihana valoisa rukouksen tila. Turistivirrathan tietysti häiritsevät näin pienen tilan käyttöä hiljentymiseen, mikä on sääli (sanoo itse turistina sisälle päässyt...), mutta nunnat oletettavasti pystyvät käyttämään sitä myös hartauteen aukioloaikojen ulkopuolella.

Kappelissa ei saanut valokuvata lainkaan. Jollet suunnittele matkaa paikan päälle, kannattaa vilkaista kuvia kappelista täältä. Muussa tapauksessa suosittelisin että menet "sokkona" kappeliin. Uskon että niin saat kokemuksesta vaikuttavamman ja olet herkempi näkemällesi. Jotenkin valokuvat latistavat ja luovat turhaan ennakko-odotuksia, ikäänkuin jo tietäisimme mistä on kyse. Mies oli katsellut kuvia etukäteen ja totesi vain, että paikka oli sellainen kuin hän suunnilleen oli odottanutkin. Hän jäi sellaiselle toteamisen asteelle paikan päällä käydessään. Minä sen sijaan tutustuin kappeliin oikeastaan tietämättä mitä odottaa ja olin hyvin vaikuttunut, kokonaisuus kosketti. Tiedä sitten, mutta luulen että on parasta antaa paikan itse puhua ja vaikka jälkikäteen katsoa valokuvia muistin virkistämiseksi.






torstai 1. toukokuuta 2014

Ei tosiaan sitten ukkostanut lentopäivänä

- vaikka aamulla heräsin jo ennen kukonlaulua hurjaan tuuleen, joka rämisytti takanluukkuja. Tuuli laantui jo ennen meidän automme käynnistymistä, joten matkalle lähtö sujui aikataulun mukaan.

Sen verran tapahtui kömmiä tällä-kin reissulla, että vaikka Nizzan lentokentän matkatavaralinjaston ruuhkautumisen vuoksi matkalaukkumme merkittiin näkyvillä "HOT"-tarroilla jotta ne kerkiäisivät lennollemme, yksi laukku jäi jälkeen ja saapui vasta päivän myöhässä kotiin.

Noh, ei se mitään. Tuovathan ne myöhästyneen laukun sitten perille, kuten ovat tuoneet ennenkin. Saamme sen sitten suoraan kotiovelle kunhan laukku kerkiää maailmalta kotiin. Ikävä vaan, että jälleen juuri se laukku, johon olimme pakanneet "tuoksuvat" ranskalaiset juustot jäi jälkeen. Jäimme vähän funtsimaan. Näin on käynyt pari-kolme kertaa aiemminkin.

Saattaapi olla, että tuollainen "tuoksuvainen" laukku herättää esim. huumekoirien mielenkiinnon eikä laukku mokoma sitten pääsekään kulkemaan sellaisena liukkaasti liikehtivänä "HOT"-matkatavarana kuin sen pitäisi, vaan jääkin erityistarkasteluun ja myöhästyy koneesta ja todennäköisesti sen myötä myös jatkolennolta jos on kovin lyhyt vaihtoaika. Ja meillähän oli.

Jälleen kerran katoamisilmoitusta täyttäessämme Helsinki-Vantaalla sitten kysäisin kenttävirkailijalta, että mahtaisiko koira-haju-juusto-myöhästyminen -päättelyssäni olla mitään järkeä. Saattaa siinä ollakin, totesi tyttö. Tämä juustolaukkuongelmamme täytyy nyt ottaa vakavaan pohdintaan ja löytää uusia toimintatapoja pakkaamiseen. Nyt olin hölmösti pakannut kaikkea todella tärkeätä, kuten pojan koulukirjan, hänen tuliaisensa, omat kosmetiikat yms. juuri tuohon samaiseen juustolaukkuun.

Talvella meille kävi lisäksi niin, että laukkuja oli pidetty oikein hyvin lämmitetyssä tilassa ja juustot olivat sen vuoksi päässeet niin hurjan ylikypsiksi ja hurjan "tuoksuisiksi", että lensivät suoraan roskikseen päästyään perille. Harmihan se oli. Nyt sentään olivat vielä käyttökelpoisia, vaikka kaikki vaatteet pitikin vahvan "tuoksun" vuoksi pestä uudemman kerran.

Eihän nuo tuomamme juustot ole kalliita, pari euroa kipale, joten suuresta konkurssista ei ole kyse, vaikka pilalle menisivätkin. Silti tietysti on sääli joutua heittämään pois ruokaa ja olisihan se kiva, että tavarat saapuisivat ajallaan muutenkin.

Jatkossa harkitsemme huomattavasti tarkemmin mihin matkalaukkuun laitamme juustot, jos niitä nyt enää viitsii lennoilla kuljetella - ellei sitten käsimatkatavaroissa. Käsikuljetukseen täytyy kyllä keksiä hajutiivis pakkaustapa ennen kuin ilkeää ottaa matkustamoon mukaan. Tiedä sitten.

Nyt syömme juustoja kovaa vauhtia pois. Jotenkin eivät nuo niin pitämäni kodintuoksutuotteet tunnu ihan voittavan voimakkuudessa näitä maitovalmisteita. Aina kun joku avaa jääkaapin, tulee juustot vahvasti mieleen - puhumattakaan siitä kokemuksesta, kun joku saapuu taloomme ulkoa raikkaasta ulkoilmasta! Alkaa olla jo ikävä muita tuoksuja kotiin.