torstai 19. helmikuuta 2015

Tourettes, ulkoilmamuseo


Tänään päädyimme puolivahingossa tutustumaan erääseen lähikyläämme, jossa emme suureksi häpeäksemme olleet vielä kertaakaan käyneet kävelyllä ja siten kylä oli jäänyt meille aika lailla tuntemattomaksi. Mielikuvamme oli, ettei siellä ole juuri mitään kiinnostavaa. Niinpä kerta toisensa jälkeen ajauduimme muihin paikkoihin.
 Tänä aamuna tarvitsimme kahvia ja teimme poikkeuksellisen reissun tähän pikkuiseen keskittymään - ja yllätyimme positiivisesti! 

Kylä sijaitsee kukkulalla, kuten tämän alueen kaikki kylät. Kadut olivat siistejä ja kauniita. Kylää on koristeltu erinäisin mosaiikein ja maalauksin, mutta harkiten, jotta rauhallinen kivikylän tunnelma ei pääse rikkoutumaan. 



Tourettesin kylän kirkon ovi. Ovessa lappu, jossa lukee, että jos tahdot tutustua kirkkoon sisältäpäin, hae avaimet turstitoimistosta. Ihanaa luottamusta!


Ikkunapari kaupungintalon aukiolla. 


Yksi kylää koristavista taideteoksista. 







Kaupungintalon aukiolla sijaitsee La Pause Tourrettane -ravintola-kahvila, jolla pysähdyimme kahvikupposelle 16 asteen talviaurinkoon. Siinä istuskellessamme nautimme hiljaisen kylän rauhasta ja komeasta vuoristomaisemasta, kunnes pääsimme todistamaan hauskaa näytelmää kun vaalea labradorinnoutaja jolkotteli pikkukatua kohden aukiota emännän juostessa koiran perässä. Koira kantoi suussaan maalitelaa, jota emäntä yritti saada koiralta takaisin. Ei oikein onnistunut, koira sukkuloitsi kahvilapöytien lomitse ja emäntää nauratti yhtä paljon kuin meitä. Niin emäntä kuin koirakin olivat valkoisissa maaliroiskeissa. 

Vihdoin koiralta anastettiin tela emännän luvatessa sille keksin. Välillä emäntä vaihtoi poskisuudelmia ohikulkijoiden kanssa - itse asiassa aivan jokaisen ohikukijan kanssa! Kun tilanne vähän rauhoittui, emäntä ehdotti koiralle, että mennään kahville. Niin koira jäi odottamaan kahvilan portaille. Pian tarjoilija toi kuin toikin kaksi pientä espressokahvia kera keksien ja emäntä-koira -pariskunta asettuivat kahvilapöytään availemaan keksikääreitään. Koira aloitti keksillä. Kahvin juomista emme enää jääneet todistamaan, sillä emäntä jäi suustaan kiinni jonkun ohikulkijan kanssa. Olisi hauska tietää, anastiko koira maalitelan sillä tarkoituksella, että pääsisi kahville vai vedimmekö liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tästä näytöksestä :) Lystiä se joka tapauksessa oli, tapahtumasarjassa oli sellaista absurdia fellinimäistä tunnelmaa josta nautimme täysin siemauksin. 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Laskiaistiistaita Rivieran rannikolla



Tänään saimme nauttia 17 asteen lämmöstä, Auringonpaisteesta innostuneena kävimme lounaalla Antibesin tutussa Cafe des Chineursissa ja sen jälkeen mukavalla kaupunkikävelyllä seuraten kapungin meren puoleista muuria ihaillen hienoa kontrastia: pieni porukka hiekkarannalla uikkareissa (veikkaisin brittituristeiksi!), palmupuita, kauniin sininen Välimeri ja kaiken taustalla lumihuippuisia vuoria!


Eilen sitten taas mies vei meidät illalliselle Cannesiin tähän kuvan Astoux & Brun -mereneläväravintolaan. Olimme ihmetelleet jo muutamia kertoja ravintolan suosiota ulkoapäin, sillä usein sen edessä on jonoa niin runsaasti, ettei meillä ole ollut kärsivällisyyttä jäädä onneamme koittamaan vaan olimme ennen eilistä aina tyytyneet johonkin toiseen, vähemmän suosittuu ruokalaan samalla alueella. Tämä oli kuitenkin jäänyt kaihertamaan mysteerinä jonnekin mielen pohjille. Nyt se sitten ratkaistiin.

Mies oli onneksi päättäväinen ja pääsimme kokeilemaan. Kokemus oli erittäin hyvä. Ruokalista oli täynnänsä saman päivän kalasaaliista koottuja varsin simppeleitä annoksia. Tuoreus myös maistui lautasella! Ei ollut ihan halpaa, mutta meidän mielestämme kokemisen arvoinen paikka, jonne varmaan mennään toistekin - jos meistä kiinni on. 

Tuonne jos mielii, on hyvä tietää, että he eivät ota lainkaan pöytävarauksia, vaan fanien on oltava paikalla varmuuden vuoksi heti seitsemän tienoilla, jotta pääsee vapaaseen pöytään. Ravintola sijaitsee Cannesin satamassa josta löytyy myös oivallinen parkkihalli aivan rannasta, joten autonkin saa varsin lähelle. 


Yllä Valentinen päivän herkkutarjontaa Antibesin vanhassa kaupungissa. Emme me sentään sortuneet tällaiseen herkutteluun, vaikka hauska näitä oli katsella. 


Mimosat jo paikoin kukkivat, mutta näyttää siltä, että paras kukinta-aika on vielä edessäpäin. Festivaalit on tosin jo useissa kylissä pidetty. Me pääsimme mukaan sesonkiin sunnuntaina maistamalla mimosa-piirasta Tanneronissa La Famiglia -ravintolassa lounastaessamme. Maku oli vieno, piiraan täyte vaniljakiisselimäinen. Tiedä sitten miltä mimosan kuuluu maistua, mutta tuo oli ainakin miellyttävä makukokemus. Ja erittäin sovelias, siellä kun keltaisiksi puhkeavien mimosametsien keskellä lounastimme.

Muuten, La Famiglia oli oikein oivallinen sunnuntailounaspaikka. Kotoisa, eloisa ja mukava näin lapsiperheellekin. Nyt toista kertaa siellä käyneenä totesimme, että näyttää vahvasti siltä, että heidän vahvuutensa lienee perinteisissä ranskalaisissa pataruoissa sekä erilaisissa maksapateissa yms. Listalla oli oikein perinteisiä patoja kuten villisikaa, naudan poskea yms. Minä maistoin päivän kana-annosta, sitruunakanaa, joka sekin oli hyvin mehevää ja ajankohtaista sitruunan sadonkorjuun vuoksi. Esillepano on reilunpuoleista ja konstailematonta. Annoksia ei juuri koristella tai asetella, eikä ole tarviskaan. Se on talon tyyli: maalainen, perusjuttu.

Ainoa miinus La Famigliassa lienee se, että sinne on aikamoinen ajeleminen kiemuraisia vuoristoteitä. Monelle turhan pitkä matka ja varmaan vähän liian hiuksianostattavakin. Liukkaalla en lähtisi sinne enkä sieltä pois. 


Vielä Antibesista. Meren "syömä" talon julkisivu aivan kaupungin muurin laella suolaisten merituulten riepoteltavana. 




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Hiihtoloma-aamu mökillä

Bonjour!



Saavuimme talolle yömyöhään eilen silmät ristissä. Aamulla herättiin tyhjän jääkaapin tarjontaan. Pikajuoksua leipomoon aamiaispullia noutamaan, appelsiinimehu pikkuisesta valintamyymälästämme kera aamiaisnakkien. Ah, jotain murua rinnan alle. Kahvia sentään oli talossa! 

Mies innostui heti lähtemään etsimään lähikylän kirpputoria, jota ei sitten löytynytkään sadepäivän vuoksi - oletan. Matkan varrella huomasimme kuitenkin tutun maalaistorin ovet avoimina, joten sinnehän sitten piipahdimme tietysti. Mukaamme ostimme ihania, valtavia lähiseudun appelsiineja sekä sitruunoita. Käsittelemättömiä tietysti, jotta voimme myös aromikkaat kuoret käyttää kokkailuun! 


Höyrytetty pinaatti on ihanaa paahdettujen pinjansiementen, rusinoiden ja paistetun sipulin kera. 


Tätä vihreää tahtoisimme kokeilla pian. Nyt laiskotti, joten se jäi kojuun, vaikka väri oli upea syvän vihreä ja houkutus suuri. 



torstai 12. helmikuuta 2015

Tapahtumantäyteinen talvilomaviikko edessä


Klikkailen tapani mukaan uteliaana seuraavan viikon säätä: kylässä 9-14 astetta ja puolipilvistä suurimmaksi osaksi. Cannesissa muutama aste lämpimämpää, jopa 16 astetta. Sinne tekisi sitten mieli hurauttaa autolla lämmittelemään - jos kerkiää!

Talvilomaviikolla olisi tarkoitus ensisijaisesti päästä lopulliseen sopimukseen kattoremontin yksityiskohdista, löytää uudet terassilaatat (mistä?!), päättää terassin seinien väristä, sähköistyksestä, valaisimista, ovista yms. Kaikkeen tällaiseen tuppaa kulumaan aikaa yllättävän paljon etenkin jos päätyy ajelemaan erinäisten liikkeiden välillä tarjouksia ja/tai sopivinta laattakuosia etsien.

Miehellä on jo lista ravintoloista, joissa meidän tulisi hänen mielestään tällä reissulla ehtiä käymään. Ihan sellaisia perheravintoloita, mutta kiinnostavia. Mimosasesongin juhlintaankin jollain tavalla olisi kiva päästä osallistumaan ja onhan meneillään myös Mentonin sitruunafestivaalit joilta saa ihania rosoisia ja käsittelemättömiä paikallisia sitruunoita. Itsellä on päällimmäisenä mielessä tietysti kirpputorit ja hauskojen löytöjen tekeminen La Petite Provencen puotiin.



Kirkossakin olisi hyvä käydä, joko kansainvälisessä tutussa seurakunnassa jossa emme ole päässeet piipahtamaan pitkään aikaan tai sitten ihan oman kylän tuoksuvan kivikirkon katolisessa messussa. Oman kylän kirkko kuvissa.


Hassu tuo kasvillisuustupsu tuolla kirkon tornissa!

Hyvää kevät-talvista viikkoa kaikille - älkäähän liukastuko! 








tiistai 3. helmikuuta 2015

Vihdoinkin löytyi remonttimiehet!

Hiihtolomalla on nyt siis lopultakin tarkoitus sopia katto- ja terassiremontin alkamisesta huhtikuussa. Huhhuijjakkaa, onkin ollut aika pitkä odotusaika. Yli vuosi tässä on tainnut vierähtää asiaa pohtiessa ja sopivaa tekijää etsiessä. Tosin emmehän me kovin aktiivisesti ole etsiskelleet, mutta kuitenkin.

Päädyimme sitten tähän viimeisimpään, eli brittiläis-italialaiseen parivaljakkoon joka piipahti talolla joulun jälkeen. Saimme Suomesta käsin yhteyden muutamaan referenssikohteeseen ja suositukset olivat niin vaikuttavat, että sen enempää empimättä päätimme ryhtyä heidän kanssaan yhteistyöhön.

Helpottavaa. Jännittävää. Maltilla kuitenkin etenemme. Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Näillä remonttihommilla on taipumus venähtää ja yllätyksiä tulla, mutta kyllä sitä ihan vähän jo antaa itsensä haaveilla siitä kuinka se terassi sitten joskus - ehkä kesäksi - saattaa olla valmis ja kuinka sieltä sitten saattaapi nähdä kaukaisille vuorille ja niin runollisille kylän tiilikatoille. Aaah. Tuosta maisemasta olemme haaveilleet siitä saakka kun talon saimme haltuumme. Niin, ja siitä ettei pää iskeydy terassilla kattoparruun. Auts. Nyt siitä on tarkoitus hankkiutua eroon. Katsotaas miten käy.




Hiihtolomalla on tarkoitus löytää terassille sopivat kaakelit yms. Kivaa!


Erinäisiä kuvia joulunajasta


Kylämme joulumarkkinoiden kyljessä seisoi tällainen suloisen näköinen pizza-auto koko joulun ajan. Sitä oli ilo katsella. Harvemmin näimme sen avoinna. Taisi aueta lähinnä illallisajaksi. 

Viereisen teltan sisällä oli myös osteribaari, jossa lapsiaan luistelemaan tuoneet vanhemmat voivat odotellessaan nauttia pari osteria kera aperitiivin alkupaloiksi.

Osterithan ovat ihan peruskauraa Ranskassa. Supermarketin eteisaula täyttyy joulunpyhiä ennen valtavista osterilaatikkovuorista, on osteria sieltä ja täältä, yleensä varsin suurissa 12-24-36 osterin laatikoissa. Ja parhaimmillaanhan se on raakana, täytyy myöntää, vaikka minulla kestikin pari vuotta tottua ajatukseen. Raikasta, terveellistä ja hyvää.



Nizzan kukkatorin, Cours Saleyan kukkaloistoa joka ilahduttaa aina vain.

Vietimme Nizzassa kokonaisen päivän odotellen äitiäni saapuvaksi. Hänen oli määrä saapua Nizzan lentokentälle iltapäivällä.
Tytöt saivat kerrankin rauhassa tehdä ostoksia ja nautiskelimme muuten vain mahtavasta auringonpaisteesta ja joulutunnelmasta ympäri kaupunkia. Mummun saapuminen sitten kyllä lopulta viivästyi Helsingin sekä keski-Euroopan lumisateiden vuoksi niin, että mies ajoi meidät kotiin odottelemaan ja haettiin mummu sitten yömyöhään vasta erillisellä reissulla. Nämä yllätykset ovat niitä talvimatkailun "iloja".

Joskus olisikin hauskaa koota oma runsas ja antava kimppu tällaisesta kojusta tyyliin, yksi varsi tuota ja sitten tuota ja "Mitä suosittelisit sitten lisäksi?" jne. Oikein runsas ja mehevä, sellainen "oksat pois, nyt on kukkaa kotona kerrakseen". Sellainen, johon tekisi mieli upottautua nauttimaan väreistä ja tuoksuista, josta melkein kaikkea mahdollista ihanaa putoaa pöydälle...ryöppyää oikein. Tarttis varmaan olla aika iso takakontti, että sellaisen saa sitten kotikylään saakka ehjänä Nizzasta. Niin, eli pienempikin riittää :) 



Kaakaohetki Mouginsin kylän viinikellarin terassilla. Tämä kaakao on kuin suklaakeittoa, paksua ja täyteläistä, aidosta suklaasta valmistettua. Harva jaksaa syödä/juoda koko annosta loppuun saakka! Mouginsin Le Petit Fouet -ravintolassa saa muuten ihan samaa kaakaota, jos vaikka viinikellari sattuu olemaan suljettuna. Ja tarjoilevat vielä ihan samanlaisista saviastioista.
Tyttäremme huomasi ilokseen lisäksi, että Nizzan vanhassa kaupungissa myydään ainakin Lac-konditoriassa suklaakeittoainespussia. Saattaa olla hyvinkin samanlaista lopputuloksena. On vielä kokeilematta. Sitä voi sitten lipittää vaikka kotosalla.



Oman kylän lihamestarin jouluehdotuksia vuoden lopun juhlapöytiin. Hän ehdottaa mm. syöttökukkoa, viiriäistä, ankkaa, hanhea, helmikanaa ja kalkkunaa ja lihapuolella sitten taas erilaisia häränlihoja, vasikkaa, karitsaa, possua. Alkupaloiksi ehdotetaan mm. valkosipulietanoita Burgundin tapaan, kampasimpukkaa, talon hanhenmaksaa tai pieniä alkupalalaseja, joissa erilaisia lähes suupalan kokoisia pikkuherkkuja.

Meille tuli tilattua hanhi. Se on muuten sellainen lintu, jota ei kyllä oikein koskaan onnistu pilaamaan, vaikka kokki olisi vähän epävireessäkin. Kokkimme oli tänä vuonna nimittäin flunssassa, mutta niin vain oli joulupäivän hanhi taaskin maukas. Hanhi kun yksinkertaisesti on vain niin hyvää - kuten kotoinen kinkkummekin. Ainoa haittapuoli hanhessa on, että se on aika vähälihainen, joten kovin suurelle porukalle ei yhdestä linnusta riitä.

Ehkä niukkuus on tässä(-kin) tapauksessa hyvä ja makua ja hyvää kokemusta tehostava seikka. Ylensyömisestä ja muustakaan ylenpalttisuudesta harvoin oikeasti koituu mitään hyvää fyysisesti, henkisesti tai hengellisestikään. Sen kun aina muistaisi!