Tänään päädyimme puolivahingossa tutustumaan erääseen lähikyläämme, jossa emme suureksi häpeäksemme olleet vielä kertaakaan käyneet kävelyllä ja siten kylä oli jäänyt meille aika lailla tuntemattomaksi. Mielikuvamme oli, ettei siellä ole juuri mitään kiinnostavaa. Niinpä kerta toisensa jälkeen ajauduimme muihin paikkoihin.
Tänä aamuna tarvitsimme kahvia ja teimme poikkeuksellisen reissun tähän pikkuiseen keskittymään - ja yllätyimme positiivisesti!
Kylä sijaitsee kukkulalla, kuten tämän alueen kaikki kylät. Kadut olivat siistejä ja kauniita. Kylää on koristeltu erinäisin mosaiikein ja maalauksin, mutta harkiten, jotta rauhallinen kivikylän tunnelma ei pääse rikkoutumaan.
Tourettesin kylän kirkon ovi. Ovessa lappu, jossa lukee, että jos tahdot tutustua kirkkoon sisältäpäin, hae avaimet turstitoimistosta. Ihanaa luottamusta!
Ikkunapari kaupungintalon aukiolla.
Yksi kylää koristavista taideteoksista.
Kaupungintalon aukiolla sijaitsee La Pause Tourrettane -ravintola-kahvila, jolla pysähdyimme kahvikupposelle 16 asteen talviaurinkoon. Siinä istuskellessamme nautimme hiljaisen kylän rauhasta ja komeasta vuoristomaisemasta, kunnes pääsimme todistamaan hauskaa näytelmää kun vaalea labradorinnoutaja jolkotteli pikkukatua kohden aukiota emännän juostessa koiran perässä. Koira kantoi suussaan maalitelaa, jota emäntä yritti saada koiralta takaisin. Ei oikein onnistunut, koira sukkuloitsi kahvilapöytien lomitse ja emäntää nauratti yhtä paljon kuin meitä. Niin emäntä kuin koirakin olivat valkoisissa maaliroiskeissa.
Vihdoin koiralta anastettiin tela emännän luvatessa sille keksin. Välillä emäntä vaihtoi poskisuudelmia ohikulkijoiden kanssa - itse asiassa aivan jokaisen ohikukijan kanssa! Kun tilanne vähän rauhoittui, emäntä ehdotti koiralle, että mennään kahville. Niin koira jäi odottamaan kahvilan portaille. Pian tarjoilija toi kuin toikin kaksi pientä espressokahvia kera keksien ja emäntä-koira -pariskunta asettuivat kahvilapöytään availemaan keksikääreitään. Koira aloitti keksillä. Kahvin juomista emme enää jääneet todistamaan, sillä emäntä jäi suustaan kiinni jonkun ohikulkijan kanssa. Olisi hauska tietää, anastiko koira maalitelan sillä tarkoituksella, että pääsisi kahville vai vedimmekö liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tästä näytöksestä :) Lystiä se joka tapauksessa oli, tapahtumasarjassa oli sellaista absurdia fellinimäistä tunnelmaa josta nautimme täysin siemauksin.