lauantai 1. elokuuta 2015

Remontti on jotakuinkin valmis!

Uusi tiilikatto, vedenpitävä terassi, ehjä makuuhuoneen katto. Siinä se vihdoin on. Vedenpitävyys punnitaan sitten talven mittaan, mutta luulisimme että homma on onnistunut - tai ainakin toivomme niin hartaasti.



Päädyimme uusimaan kattotiilet saman mallisella tiilellä kuin millaiset meillä aiemmin oli, vaikka ihanammalta olisi kyllä näyttänyt kaarevat kattotiilet. Vaihtoon olisi kuitenkin todennäköisesti tarvittu rakennuslupa, uudet kannattimet sekä italialaiset työmiehemme eivät olisi ilmeisesti voineet tarjota tiiliä eikä työtä meille yhtä edullisesti. Eli tässä nämä nyt ovat. Kauniita ovat silti kattonäkymässä. Näitä on onneksi paljon meidänkin kylässämme. 


Nostamme hattua remonttiporukalle. Koko monta viikkoa kestäneen työmaavaiheen ajan ulkolämpötila huiteli 29-37 C asteessa eikä yleensä pilven hattaraakaan taivaalla. Niin katolla kuin terassillakin miehillä oli vain armottomasti paahtava aurinko "kannustamassa". Eivät valittaneet, puskivat täysillä ja kantoivat kaikki kattotiilet, niin vanhat kuin uudetkin, rautapalkit, puutavaran, sementtipussit, rakennusjätteet, tiilet, välineensä ja koneensa neljä kerrosta suuntaan ja toiseen. Yrittivät vielä siivota jälkiäänkin päivän päätteeksi. Huhhuh. Ja hiki valui. Bonuksena täytyy vielä mainita, että he päättivät kantaa kaiken sisäkautta tämän neljä korkeata kerrostamme, ettei meidän tarvitsisi ensinnäkään anoa pormestarilta lupaa rakennustelineitten pystyttämiseen kapeille kujillemme eikä toisekseen maksaa rakennustelinehuvista aika mielettömiä summia. Ihan itse ehdottivat, että näin toimitaan.



Kalusteitakin on jo siirretty terassille. Auringonvarjon hankimme hädissämme eräänä päivänä työmiehille jotka olivat varjon tarpeessa. Se on aika hutera ja pyrkii lentoon jo varsin kohtuullisessa tuulenvireessä, joten se on pakko korvata tukevammalla jonain päivänä. 


Varmasti naapuritkin nyt ovat tyytyväisiä, kun rakennusmelu vihdoin loppui. Toisaalta, aika äänekästä tämä elämä täällä kylässä toisinaan on joka tapauksessa. Vastapäinenkin naapuri remontoi parhaillaan asuntoaan, autot huristavat ees-taas kivisellä ja kaikuvalla pienen pienellä pääkadullamme, tervehditään ja huudellaan äänekkäästi milloin iloisesti, milloin vähemmän iloisesti. Pakettiautot rämisevät, lapset kiljahtelevat, kellot soi ja sillä lailla. Sitten tulee keskipäivän lounasaika ja siesta - ja kylä hiljenee! Silloin voi terassillakin kuulla kaskaiden sirityksen kylässä, astioiden kolinan ja kilinän, pehmeän lounaskeskustelun äänet kylän avoimista ikkunoista. On aika ihanaa, kun me kaikki täällä ruokailemme ikäänkuin yhdessä! Siinä on jokin vissi viehätys johon olemme hyvin ihastuneet.